maanantai 17. helmikuuta 2014

It's time to let go

Tänään tuli se päivä, kun Peppi lähti uuteen kotiin. Kaikki kävi todella nopeasti kahdessa päivässä, mutta Peppi pääsi kyllä varmasti hyvään ja rakastavaan kotiin kivalle tytölle kisakaveriksi. Tämä postaus on myös tässä blogissa viimeinen. En oikein osaa just nyt kirjoittaa mitään, jos on jotain kysyttävää niin yritän vastata parhaani mukaan.


torstai 30. tammikuuta 2014

Talven ensimmäiset pulkkailut

Pulkkaratsastettiin ensimmäistä kertaa tänä talvena sunnuntaina, vaikkei hirveästi lunta ollutkaan. Pellolla pulkka luisti kuitenkin ihan hyvin, mitä nyt välillä pulkka tökkäsi heinäkasoihin:D
Kenttä oli niin muhkurainen että menin suoraan ensin ratsastamaan pellolle. Peppi oli ihan alusta asti tosi kuuma ja reipas ja olisi vaan halunnut mennä kovaa. Kyllä se hyvin käsissä pysyi, mutta aina kun annoin sille vähän ohjaa niin olisi poni halunnut lähteä kovempaa. Peltokin oli vielä sen verran epätasainen että ei pystynyt päästelemään kunnolla enimpiä virtoja pois. Toivottavasti kohta sataisi vähän lunta lisää niin päästäisiin menemään kunnon hankirallia!
Kun minä olin ratsastanut vähän aikaa, hyppäsi kaverini Roosa Pepin selkään. Roosa on harrastanut ennen ratsastusta monta vuotta, mutta ei ole pariin vuoteen säännöllisesti ratsastanut joten oli tietysti vähän hakemista, varsinkin kun Peppi kävi vähän kuumana. Roosa ei pitkään mennyt, laitettiin vaan pulkka perään ja vaihdettiin taas osia. Heti kun saatiin pulkka kiinni ja Roosa pulkan kyytiin niin Peppikin rauhottu huomattavasti. Vähän aikaa kruisailtiin pellolla ja käytiin pikkutiellä kävelemässä ja poni tykkäsi:)


torstai 16. tammikuuta 2014

Hienot ponit

Peppi klipattiin ensimmäistä kertaa viime viikolla. Itse en päässyt mukaan, mutta oli kuulema mennyt tosi hienosti ilman minkäänlaisia ongelmia:) Onhan se nyt paljon siistimmän näköinenkin.

Keskiviikkona hyppäsin valmennuksessa molemmat ponit ja kummatkin oli niiin hienoja että kuski oli pelkkää hymyä koko loppuillan. Mentiin pitkästä aikaa rataa, molemmilla viimeinen rata oli 80-110cm pintaan.
Peppi alkaa jo tasottumaan aika hyvin, se ei enää rynni esteille samalla tavalla kun ennen, vaan odottaa ja kuuntelee minua. Se myös keskittyy nykyään koko ajan ja joka hyppyyn, pitkään aikaan ei ole enää tullut puomeja samalla tavalla alas kuin kesällä/alku syksystä. Silloin kun niitä (harvoin) tulee, olen minä yleensä mokannut paikan tms.
Jos Peppi on vielä meillä maaliskuun alussa, niin osallistun sillä meidän tallin aluekansallisiin ensimmäinen päivä. Olisi niin kiva päästä menemään vielä yhdet kisat sen kanssa...:)


lauantai 4. tammikuuta 2014

Myynti-ilmoitus

Myynti-ilmoitus ratsut.fi -sivustolla

Myytävänä Goldencoast Pegasos "Peppi", -06 synt. WPB ponitamma joka kantakirjattu toisella palkinnolla 9/-13, tuolloin mitattiin pikkuponiksi tasan 140cm. Pepillä on kivat liikkeet, tekee väistöt, vaihdot, avot yms. Pepin kanssa on helppo työskennellä, on energinen liikkumaan mutta ei lähde käsistä. Kisattu alue helppo B ja alue 100cm sijoittuen. Voittanut junioreiden seuramestaruuspronssia kouluratsastuksessa 2013. Kapasiteettia varmasti esteillä 110cm radoille (kotona mentykin jo) ja koulupuolelle helppoon A:n.

Peppi on toiminut ratsastusterapiassa, sillä on hiihto/pulkkaratsastettu, se on maastovarma, hypätty maastoesteitä, sopisi varmasti myös kenttään. Rohkea ja utelias luonne, tarhattu laumassa. Säännöllisesti rokotettu, raspattu (raspaus rauhoitettuna), ei ongelmia kengityksessä eikä lastaamisessa/kuljetuksessa. Terveenä on ollut.

Tässä siis hieno ja monipuolinen poni, jolla vielä ikää ja kapasiteettia jäljellä.

Tiedustelut Eeva Niskanen p.0503514885, Lotta Pekkarinen p.0505110873

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Vuosi 2013 on ollut tähänastisista vuosista mulle kaikkein antoisin. Pepin kanssa luottamus vahvistui ja yhteistyö toimi koko ajan paremmin ja paremmin. Päästiin starttaamaan molempien ensimmäinen alue 100cm ja alue Helppo B, molemmat hyvin tuloksin. Ysikympin radoista tuli meille jo rutiinia, metrissä jäi vielä petrattavaa.

Ainoastaan syksy jäi harmittamaan. Syyskuun sorsasalon kisojen jälkeen aloitettiin kaikki alusta ja tehtiin pari kuukautta töitä pelkistään hyppäämällä jumppaa ja korjaamalla mun istuntaa ja Pepin tekniikkaa. Turhat pudotukset väheni ja päälle metrin radat alkoivat tuntua helpolta. Marraskuussa olisi ollut estekisat mihin oltiin lähdössä ihan uudella innolla, treenit oli mennyt pitkään niin hyvin, mutta.. eikös sattunut syksyn hirvein myrsky juuri sille aamulle. Ei siis lähdetty kisoihin, sekös se vasta harmittikin, ja harmittaa edelleen, jos se olisi ollut viimeinen mahdollisuus kisata Pepin kanssa. Ei voi tietää, ehdinkö käymään sillä vielä jotkut kisat vai jäikö nuo syyskuiset meidän viimeisiksi.

Tammi- ja helmikuu
Tammi- ja helmikuu taisi mennä enimmäkseen höntsäillessä. Treenattiin hangessa, maastoiltiin, pulkkaratsastettiin (mistä Peppi nautti tosi paljon!), ja välillä treenattiinkin. Kävin pari kertaa myös kouluvalmennuksissa.



Maaliskuu
Maaliskuussa alkoi kunnon treenaaminen ja osallistuttiin kauden ensimmäisiin kilpailuihin, Kimmon tallille alue-estekisoihin jossa mentiin 80 ja 90cm. Kasikympissä sijoituttin seitsemänneksi ja ysikympissä tuli yksi kielto, mikä oli täysin mun oma moka. Ihan hyvä kauden aloitus siis.

©Laura Malava

Huhtikuu
Huhtikuussa olisi ollut aluehallimestaruudet ja koulukisat, mutta molemmat jouduttiin perumaan herpesviruksen vuoksi. Kuun alussa Peppi sai jalkaansa ikävän haavan, joka onneksi lähti paranemaan nopeasti eikä se haitannut treeniä. Päästiin hyppäämään jo vähän isompia esteitä ja suunniteltiin josko ensimmäinen metrin startti tapahtuisi lähiaikoina.


Toukokuu
Toukokuussa startattiin jopa neljät kisat, joista yksi koulukisoissa.. Ensin oli Kuvansissa aluekisat jossa osallistuin myös junioreiden estehallimestaruuksiin. Starttasin ysikympin ja ensimmäisen metrin. Molemmista yksi pudotus, mutta erittäin tyytyväinen ratoihin.
Sorsasalon äitienpäiväkisat, aluekisat, startattiin 90&100. Molemmista puhtaat radat, metrissä sijoituttiin kolmanneksi. Muistan vieläkin sen fiiliksen mikä oli kun tajusin että päästiin metri puhtaasti maaliin. Huikeeta.
Seuraavana päivänä oli aluekoulukisat jossa mentiin ensimmäinen Helppo B hyvin tuloksin, 61,9%. Ei ihan päästy sijoille. Ehdottomasti koko kauden onnistuneimmat kisat ja upea viikonloppu.
Sitten oli Iisalmessa aluekansalliset, taaskin 90&100cm. Ysikympissä tein maailman typerimmän virheen ja otettiin puomi mukaan uusinnan toiseksi viimeisellä esteellä. Ilman puomia oltaisiin voitettu koko luokka. Metrissä kaksi pudotusta, molemmat oli vähän hukassa.

reaktio, kun kuulin prosentit:D
©AK/ak.galleria.net
 Kesäkuu
Yhdet kisat, Sorsasalossa aluekansalliset, luokkina 90&100. Ysikympissä yksi tyhmä puomi ja metrissä kolisteltiinkin kolme puomia alas. Iso kenttä, vaikeat radat, helle ja väsymys. Välillä treenattiin ja välillä otettiin rennommin, hyppäsin ensimmäisen kerran päitsillä. Olin hevosenhoitajana valmentajalleni ypäjällä SM-kisoissa.

©Kata V./tihutyo.kuvat.fi

Heinäkuu
Saatiin meidän ensimmäinen estesatula ja hypättiin ensimmäisen kerran maastoesteitä. Peppi oli viikon leirillä Rautalammilla.



Elokuu
Yhdet kisat Savonlinnassa. 90cm pudotus ensimmäiseltä esteeltä, 100cm kolme pudotusta.
Hyvän mielen hevonen -tapahtuma, Peppi osallistui mätsäreihin ja kiihdytyskilpailuun. Kiihdytyskilpailuissa tuli toiseksi  huippunopudella 55km/h ;) Tipuin valmennuksissa muutamaan otteeseen.


Syyskuu
 Seuraeste- ja koulukisat Sorsasalossa. Estekisoissa 90&100cm, ysikympissä yksi kielto, metrissä kaksi pudotusta. Koulukisoissa mentiin helppo B, tuloksena junioreiden seurakoulumestaruus pronssia. Nämä jäikin kauden viimeisiksi kisoiksi.

Käytiin vuoden aikana kaksi kertaa raviradalla laukkailemassa koulukisojen yhteydessä.

Lokakuu
 Treenattiin entistä kovemmin ja käytiin pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Harjoiteltiin pelaamaan jalkapalloa. Täytin 18.


Marraskuu
Treenattiin ja valmistauduttiin kauden viimeisiin kisoihin. Koska kisat jäivät meidän osalta välistä, vaihdettiin vaihde vähän vapaammalle. Pipsa tuli mukaan kuvioihin.


Joulukuu
Pepillä pidettiin hyppylomaa ja kävin Pipsalla valmennuksissa. Molemmilla poneilla treeniä pari kertaa viikossa. Sain kuulla että Peppi täytyy myydä.



Kaikin puolin mahtava vuosi. Kiitos erityisesti äidille, valmentajalleni ja pepin toiselle omistajalle.
Ensi vuodeksi toivon että löydettäisiin Pepille mahdollisimman hyvä koti ja Pipsan kanssa yhteistyön jatkumista sekä kehittymistä ratsastajana.